Kruunu ja kauluri

Oppiikohan sitä koskaan tekemään hommat ajoissa vai pitääkö vain hyväksyä se, että on ikuisesti viimetipan ihminen. Ystäväni pyysi jo tammikuun alussa minua virkkaamaan siskolleen kruunun syntymäpäiväasua koristamaan. Valitsimme kuukausi sitten metallilangan värin ja helmet. Ystävä on uskollisesti muistuttanut minua asiasta parikin kertaa viikossa. Silti homma on jäänyt tekemättä. Syntymäpäivät ovat huomenna ja kruunu valmistui eilen. Viimeiset kerrokset virkkasin samalla, kun hetken seurustelimme ja ysävän piti lähteä jatkamaan matkaansa melkeinpä saman tien. Mutta tulihan lupaus täytettyä.

Poika on muutamaan kertaan kysellyt intiaanipäähineensä perään. Se täytyy toteuttaa mahdollisimman pian, on sitä sen verran pitkään toivottu. Kaikenlaisia toiveita tosin tulee päivittäin. Milloin pitäisi neuloa kivimonsteriasu, milloin Löylynhenki-villapaita. "Kato äiti se on ihan helppo juttu. Otat vaan sinistä lankaa ja sitten teet siihen harmaalla sellaisia erimuotoisia kuvioita. Mä tiedän miten se tehdään."

Sain myös valmiiksi miehelle alunperin joululahjaksi suunnittelemani kaulurin. Nyt varmaan loppuu pakkaset ja alkaa kevät. Laitan kuvan ja tarkemman selostuksen, kunhan saan sen kuvan otettua.