Palanen lohtua

Kanssaneulojaa kohtasi sanomattoman suuri suru.  Niin suuri, ettei sitä voi käsittää. Tuntui, ettei lohdun sanoja oikein löydy. Monet olivat hämilllään oman avuttomuutensa kanssa. Sitten yksi keksi, miten lohtua voisi jakaa, sekä itselle että surun kokeneelle. Saimme tehdä sitä, mikä on meille kaikille niin luontaista - käsitöitä.

Yksi pieni palanen ei paljoa lohduta, mutta kun paloja on kymmeniä, niin saada aikaan suuri halaus. Moni sellainenkin, joka ei yleensä virkkaa, päätti tarttua koukkuun ja yrittää parhaansa. Monet olisivat halunneet osallistua, mutta aika ja taidot eivät riittäneet. Heidän puolestaan muutama innokas virkkasi useamman palan. Kaikki niin erilaisia, mutta yhtälailla lämmöllä ja ajatuksella tehtyjä.

Yksi lupautui kokoamaan peittoa. Tiesin, että urakka on suuri, joten tarjouduin kaveriksi ja kolmaskin lähti kokoamistalkoisiin mukaan. Neljäs tuli hätiin siinä vaiheessa, kun peitto piti saada kuljetettua saajalleen. Olen kovin kiitollinen siitä, että sain olla mukana tässä projektissa. Siinä yhdessä ystävien kanssa peittoa kootessa tuli samalla käytyä läpi ainakin ajatuksissa omia pelkojaan ja surujaan. Ihan hirvittävästi ei tarvinnut ääneen sanoa.

Intoa lohduttamiseen ja palojen virkkaamiseen oli niin paljon, että saimme aikaan myös pienemmän peiton perheen pienokaiselle. Näihin tilkkuihin on varastoitu paljon lämpöä ja kannattelevia ajatuksia. Toivottavasti saapuivat perille.

Enemmän kuvia peitosta ja paloista löytyy Ravelrysta, Viimattaren lohtupeitto ja Karpalon lohtupeitto. Nämä linkit aukeavat vaikket olisi Ravelryyn vielä kirjautunutkaan (tosin suosittelen lämpimästi).

Aaaaaltoja

Vuoden verran olen haaveillut Wollmeisen Suzannesta neulotusta Lintilla-huivista (ravel-link). En ole onnistunut kyseistä väriä itselleni haalimaan, mutta onnistuin ostamaan kanssaneulojalta Versuchskaninchen-vyyhdin (en olisi osannut moista edes toivoa, kun nimikin on lausumaton). Vaikka värit eivät turkoosia lukuun ottamatta olekaan samoja kuin Suzannessa, niin ajattelin niiden sopivan hyvin tähän projektiin.

Huomaa kyllä, että Martina Behmin huivit on suunniteltu juuri näille langoille. Pidän siitä, miten kauniisti värit vaihtuvat ainaoikein-neuleessa. Malli ei varsinaisesti ollut monimutkainen, mutta koko ajan piti laskea ja pysyä kärryillä kerroksista. Pidemmän päälle neulominen kävi vähän tylsäksi ja päättelykerrokset tuntuivat kestävän ikuisuuden. Loputulos on kuitenkin  kaunis ja uskon huiville tulevan käyttöä nyt ilmojen viiletessä.

Olen kovin ihastunut Wollmeisen neuletuntumaan. Lanka on villalangaksi melkeinpä puuvillaisen tuntuista ja minä kuulun siihen vähemmistöön, joka pitää puuvillan neulomisesta. Jos kaapeissasi siis lymyilee projektittomia Suzanne-vyyhtejä, olen hyvin kiinnostunut vapauttamaan sinut niistä. Harmikseni en koskaan ehdi apajille päivitysten koittaessa ja yleensä jään nuolemaan näppejäni. Onnistuin sentään ostamaan yhden Taste of Wollmeise -paketin, jossa on kaksitoista 30 gramman kerää satunnaisia värejä. Värikartalta löytyy myös monen monta kaunista punaista ja pinkkiä, joista tulisi aivan ihana villatakki, jos sellaisen määrän jostain sattuisi saamaan...

Pienille tytöille

Ei niin kauniina kesäpäivänä vietimme sukujuhlia mökillä ja siellä olikin paikalla koko suku. Yksi serkuistani oli nähnyt alkukesästä virkkaamani Änkyrä-lippiksen ja pyysi samanlaista tyttärelleen, joka on kuulemma armoton Änkyrä-fani. Sukujuhlien alkaessa myssy oli tietysti vielä kesken ja muutkin suvun pienet tytöt halusivat myssyä kokeilla. Kun kerran yhdelle pienelle tuli myssy tehtyä, niin tuntui hassulta jättää muut ilman. Isommat tytöt ja pojat tosin jäivät tällä kertaa myssyä vaille.

Vanhin pienten tyttöjen sarjassa sai omakseen KYHäilyihin virkkaamani kukkahatun. Sen ohje on venäläiseltä keskustelupalstalta. Hatun peruskuvion malli oli kaaviokuvana ja loput sovelsin valokuvan ja Google translatorin avulla. Kukkasen virkkasin oman mallin mukaan, kun en jaksanut alkaa selvitellä, miten ohjeen kukka oli tehty. Lanka on varastosta löytynyttää Tennesseetä, jota kului melkein koko kerä (92 g).

Eikä voinut edellisen pikkusiskoakaan jättää myssyä vaille. Änkyräpiposta jäi jäljelle punaista lankaa, mutta en ollut ihan varma riittääkö pelkällään Lippamyssyyn, joten päätin virkata valkoisia raitoja. Niihinkin löytyi lanka jämäpussukasta ja kukkasen virkkasin koristeeksi (kun nyt kerran tytölle menee). Lankavarasto hupeni 45 grammalla.

Punaraidallista myssyä viimeistellessäni nuorin veljentytöistäni oli koko ajan laittamassa sitä päähänsä. Suuttui, kun kerroin, ettei ole tulossa hänelle. Eikä siinä sitten auttanut muu kuin virkata hänellekin vielä omansa. Mummon lankavarastoista kävimme valitsemassa yhdessä värit. Hetken mietin, ymmärtääkö juuri kaksi vuotta täyttänyt, mitä ollaan tekemässä, mutta värivalinnan nähtyäni tiesin, että tyttö on ihan kartalla. Tähän Lippamyssyyn kului n. 50 g Novitan virkkauslankaa.

Kuvien ottaminen näistä pienistä vahtihirmuista oli aika haasteellista :-)

Olen virkannut monen monta Lippamyssyä ja muutakin myssyä sytomyssyiksi. Niiden virkkaaminen on helppoa, kun  ei tarvitse yhtään murehtia saajan päänympärystä. Oli aika vaikeaa saada tilausmyssyistä sopivan kokoisia. Välillä jouduin purkamaan melkein valmiin myssyn, kun se mahtui omaan päähäni ja myssyn oli tarkoitus tulla kaksivuotiaalle. Seuraavat myssyt virkkaan kyllä ilman tarkkoja kokovaatimuksia :-)

Eilinen sää antoi jo ymmärtää, että kesä on ohi. Hyvää syksyn alkua siis kaikille!