Huhtitytön huhtihuivi

Kummitytöllä oli viime sunnuntaina syntymäpäivät. Olin jo hankkinut hänelle lahjaksi sopivan askartelukirjan (olen päättänyt, että kummityttö pitää askartelusta ja käsitöistä, joten lahjat ovat sen mukaisia). Halusin kuitekin myös tehdä hänelle jotain. Mietin villasukkia ja pyörittelin villaisia huivilankoja , mutta kevätaurinko paistoi jo sen verran lämpimästi, että hylkäsin nämä ajatukset. Sitten muistin viime syksyn reissulta ostamani Smiley Stripes -puuvillalangat ja päätin tehdä niistä huivin.

Lankaa oli vain 100g ja vajaat 200 m. Tavoittena oli käyttää lanka ihan loppuun  ja tehdä siitä sen kokoinen huivi, kun sattuisi tulemaan. Silmääni onneksi sattui kanssaneulojan yksinkertainen feather and fan-kuviolla tehty jämälankahuivi. Siitä innostuneena päätin tehdä samanlaisen.

Malli on hyvin yksinkertainen ja helppo. Yhdessä päivässä sain huivin valmiiksi, kun aika ahkerasti tikuttelin. Suurimmat kauhunhetket koin, kun veljeni koira nappasin keskeneräisen työni keskeltä ruokapöytää ja retuutti sitä pitkin ja poikin olohuonetta. Jouduin taistelemaan huivistani hampaat irvessä. Viimein piti huutaa käly apuihin, että sain työni takaisin. Onneksi (erityisesti koiran onneksi) mitään vahinkoa huiville tai puikoille ei ehtinyt tapahtua. Tiedänpä seuraavalla kerralla olla jättämättä mitään kiinnostavuuksia esille.

Huivista ei kovin isoa tullut, mutta oli ihan mukavan kokoinen nuoren naisen harteille. On riittävän pieni myös päähän sidottavaksi. Huivista tuli kaunis ja keväinen. Kummityttökin näytti tyytyväiseltä lahjaansa. Pidän puuvillan neulomisesta ja nyt harkitsenkin puuvillaisen huivin neulomista kevättakin kaveriksi. Villaiset huivit tuntuvat tällä hetkellä liian kuumilta.

Aurinkoista viikonloppua!

Aivojumppaa

Kuten olen jo moneen kertaan todennut, Ravelryn mallipankista löytyy kaikkea mahdollista. Jos et ole vielä käynyt tutustumassa, tee se. Varoitan kuitenkin, ettei paluuta normaalielämään enää ole. Sattumankaupalla näitä mielenkiintoisia malleja sitten tulee vastaan. Tämäkin punottu pallo pulpahti jossain vaiheessa esille pyytämättä ja yllättäen, kun en olisi osannut tällaista edes etsiä. Laitoin ohjeen heti talteen, etten hukkaisi sitä. Malli on Gevlochten bal (ravel-link). Onnekseni ohje oli saksan lisäksi myös englanniksi.

Neulontaosuus on ihan helppo, kun ei tarvitse neuloa kuin kuusi suikaletta. Aivojumppaa tarvitaan pallon kokoamiseen. Kankaankudonnasta on siinä hommassa hyötyä, kun osaa ajatella suikaleet loimina ja kuteina. Kahden viimeisen suikaleen ompeleminen vaatii myös hieman voimaa ja sorminäppäryyttä. Saumat saa onneksi piilotettua muiden suikaleiden alle, joten niiden siisteys voi olla mitä vaan. Tällainen näpertely ja pujottelu viehättää minua ja sen takia tällaiset mallit aina tarttuvat matkaan.

Muutama tunti menee suikaleiden neulomiseen ja kokoamiseen menee noin tunti. Tämä on erittäin hyvä jämälankojen tuhoamisprojekti ja alimmainen pallo on ensimmäinen jämätyöni tälle vuodelle. Yhteen palloon kului 76 grammaa jämäseiskaveikkaa. Ja kyllä niitä palloja on kaksi. Toinen pyörii täällä kotona ja toisen vein veljentytölle tuliaisiksi.

Muu elämä on nyt häirinnyt pahasti tätä blogaamista. Saan jopa aikaiseksi neuloa ja virkata, mutta valmiiden töiden saaminen blogiin ei sitten niin nopeasti onnistukaan. Minulla on myös muutama suurempi työ kesken ja olen yrittänyt saada niidä valmiiksi. Pieniä jämätöitäkin toivottavasti alkaa ilmaantuaa.

Hauskaa alkavaa viikkoa!

Nostalgia

Tällä kertaa Ravelryn runsauden sarvi arpoi minulle neulottavaksi Xale Lilaen (ravel-link). Pari kanssaneulojaa oli löytänyt mallin ja päättivät alkaa neuloa sitä - portugaliksi. Minä tietenkin innostuin lähtemään leikkiin mukaan. Enhän ole koskaan aikaisemmin neulonut portugaliksi yhtään mitään.

Ensilukemalla ohje vaikutti kovin monimutkaiselta ja työläältä. Minulle tuli jotenkin mieleen brasilialaisten kakun leipominen, jossa tuntui olevan monen monta työlästä, mutta turhaa työvaihetta. Onneksi tämä neuleohje ei sitten ollutkaan sellainen.

Huivin rakenne poikkeaa aiemmin neulomistani. Se aloitetaan keskeltä ja ensin neulotaan yläreunaan. Sitten poimitaan silmukat ja tehdään reuna. Ohjeessa oli hyvät ja selkeät kaaviot ja niiden merkit olivat samoja kuin, mihin olen tottunut.Vain kerran jouduin purkamaan, kun en ihan ymmärtänyt, pitikö päätellä vai neuloa rivi loppuun. Huomaisin virheeni aika pian, eikä tarvinnut kauheasti purkaa (ja jos yhtään olisi siinä kohtaa pysähtynyt ajattelemaan, ei olisi tarvinnut purkaa ollenkaan).

Huivia neulottiin Brasiliassa KALina ja hyppäsinkin keskusteluryhmään mukaan. Huivin suunnittelija oli koko ajan neuvomassa ja tsemppaamassa muita ja vertaistukea oli saatavilla. Itse nautin lähinnä siitä iloisesta kälätyksestä. Korvissani kuulin iloisen brasilialaisen puheen. Suunnitteilla on jo seuraava KAL ja siihenkin varmaan osallistun ihan vain kielen käyttämisen ilosta.

Neuloin huivini  lankakorista löytyneestä Ren Ny Ullista. Se vastasi vahvuudeltaan ohjeen lankaa ja kiire aloittaa oli kova. Valitettavasti en voi osallistua KALin palkinnon arvontaan, kun en ollut käyttänyt järjestäneen langanvalmistajan akryylilankaa. Palkintona on korillinen sitä samaa, joten menetys ei ole suuri :-). Otin tämän akryyli-villa vastakkainasettelun esille keskusteluryhmässä. He kuulemma kovin mielellään käyttäisivät villaa, jos sitä vain olisi saatavilla. Tarjontaa on lähinnä akryyli- ja efektilangoista.

Pela primeiran vez tricotei em português. Graças a receita super bem explicada, não tive problemas (bem fiz um erro, mas isso foi principalmente só por falta de atenção). Adorei o xale e adorei o TJ. Com certeza voi particiar no próximo só para "ouvir" o pessoal falar. Obrigada Grace!

Paita päivässä

Pääsiäissunnuntaita voi viettää hyvin monella eri tavalla. Hartaasti tai vähemmän hartaasti. Minä vietin omani hartaasti neuloen ja uutta oppien. Osallistuin Villavyyhdissä järjestetylle The Tailored Sweater-kurssille. Päätin osallistumisesta tosin vain 45 minuuttia ennen kurssin alkua, mutta onneksi lähdin mukaan. Päivän aikana opin monia uusia asioita ja ymmärrys kasvoi myös vanhojen tuttujen juttujen parissa (uskon viimein ymmärtäneeni silmukoiden nostamisen logiikan - ehkä).

The Tailored Sweater on Tuulia Salmelan kehittelemä tapa tehdä neule ylhäältä alaspäin istutetuin hihoin. Itse en ole vuosikausiin jaksanut ährätä istutettujen hihojen kanssa, eikä saumojen ompelukaan kuulu lempiharrastuksiini, joten kurssi oli kuin minulle tehty. The Tailored Sweater ei oikeastaan ole neulemalli vaan apuväline omien neuleiden suunnitteluun. Mielestäni tämä idea on nerokas ja koko paketti kerrassaan loistava.

Kurssilla neuloimme minikokoisen paidan, jossa käytiin läpi kaikki isompaankin paitaan tulevat tekniikat ja kommervenkit. Opin luomaan silmukat virkkaamalla, valesauman tekemisen, wrap&turn:n lankalenkkien hävittämisen ja silmukoiden poimimisen niin, ettei jää reikää. Kaikki tämä asiantuntevassa opetuskessa ja mukavassa seurassa.

Sain kurssin aikana paitani jo kainaloiden alle ja kotitöiksi jäi vain hihojen ja helman neulominen sekä työn viimeistely. Se olisi saattanut jäädä tekemättä ellei pusero olisi ollut juuri sopiva Gorillalle. Poika on jo useampaan kertaan vihjaillut, että Gorilla palelee ja tarvitsee puseron. Tylsä äiti ei vain ole ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa.

En sitten saanut rauhaa ennen kuin pusero oli valmis. Jos yhtään laskin työn kädestäni, oli Poika heti hoputtamassa jatkamaan: "Joko olet äiti päätellyt sen hihan?" Onneksi ei ollut niitä saumoja ommeltavana. Viimeisenä vaatimuksena oli banaani. Onneksi löysin virkatun banaaniaplikaation ohjeen, joka kelpasi vaativalle asiakkaalle. Ja gorilla sai paitansa juuri ennen nukkumaan menoa.

Lanka on Cascade 220:ta ja sitä kului 75 grammaa, puikot 4,5 mm. Seuraavalla kerralla pitää ottaa suuremmat puikot tälle langalle, silla neulepinta on aika tiivistä. Banaaniaplikaatioon meni n. 5 grammaa jämäseiskaveikkaa.

Palkkio kovasta uurastuksesta tuli seuraavana päivänä. Vähän väliä sain kuulla, miten hirvittävän paljon Gorilla pitää uudesta paidastaa ja miten kiva se on. Erityisesti se banaani.

Vastanaineet

Ystäväni meni naimisiin muutama viikko sitten. Pojalle ritareita ja örkkejä virkatessani, silmä osui vähän väliä tähän pariskuntaan ja aina tuli tämä ystäväni miehineen mieleen. Ei siinä sitten auttanut muu kuin virkata tämä Day of the Dead Gal and Fellow. Kirjahan on sama vanha Creepy Cute crochet. Kirjassa oli varsinainen hääparikin, mutta jotenkin tämä viehätti minua enemmän. Ihastuin tuon neitokaisin hiuksiin.

Perusmalli on sama kuin kaikissa muissakin hahmoissa, mutta näissä on enemmän pientä piperrettävää, ommeltavaa ja viimeisteltävää. Lankana on yhä vain jämäseiskaveikka, jota kului n. 60 grammaa. Kasvojen kirjominen tuntuu aina yhtä haasteelliselta, eikä sisälläni asusteleva perfektionisti ole koskaan täysin tyytyväinen. Olen onnekseni oppinut pitämään sen aisoissa ja osaan nauttia kätteni töistä.

Mieltä lämmittää hyvin paljon se, miten ilahtunut ysräväni ja hänen miehensä olivat lahjastani. Tämä on kuulemma heidän virallinen hääkuvansa :-)

Kirjoneuleen kimpussa

Kuten olette ehkä huomanneet, en juurikaan tee kirjoneuleita. Aina silloin tällöin on tullut jotain pientä kokeiltua ja yritettyä, mutta mitään suurta innostusta en ole koskaan kokenut.

Kun kuulin, että Villavyyhdissä järjestetään kirjoneulekurssi, päätin tarttua härkää sarvista. Olen peruskoulussa kuudennella ja seitsemännellä luokalla oppinut neulonnan perusjutut. Sen jälkeen olen vain opetellut itsekseni ja välillä päätä seinään hakatenkin. Ajattelin, että voisi olla jotain iloa siitä, että joku kirjoneuleisiin perehtynyt henkilö kertoisi, miten homma kannattaa tehdä.

Tärkein oppi oli varmaankin se, että langat täytyy pitää koko ajan samoin päin sormen päällä ja ottaa aina samalla tavalla. Opin myös, miten pitkät langanjuoksut saa kiinnitettyä huomaamattomasti. Suurin ongelmani eli lankajuoksujen kireys ei vielä ratkennut. Siihen ei ole kuulemma kuin yksi lääke: harjoitusta, lisää hajoitusta ja vielä lisää harjotusta. Eikä saa puristaa liikaa

Illan jännittävin hetki tuli tosin ihan viimeisillä minuuteilla. Kolme tuntia olin äheltänyt pienen rannekkeeni kanssa ja sitten se piti leikata auki. Ihan noin vaan, ilman mitään varmistelua. Kädet vapisten leikkasin työni halki. Eikä se hajonnut atomeiksi heti välittömästi. Eipä tarvitse enää pelätä neuleen leikkaamista. Ei se purkaudu. (Ompelin kuitenkin varmuuden vuoksi luotospistot reunaan ennen kuin lähdin kotiin höyryttelemään mallitilkkuani).

Nyt pitäisi aloittaa tuo harjoittelu.

Hyviksiä ja pahiksia

Noniin, ei riittänyt Pojalle yksi hyvis ja pahis, vaan piti saada joukot molemmille puolille. Ritarin jälkeen seuraava toive oli kuningas. Sellaisen ohjetta ei kirjasta löytynyt, joten jouduin soveltamaan. Virkkasin peruspään ja perusvartalon ja sitten ryhdyn säveltämään. Kruunua jouduin jonkin aikaa pyörittelemään, ennen kuin oli tyytyväinen. En ensin ommellut kruunua kiinni, mutta aika pian totesimme, että se kannattaa ommella, että pysyy leikeissä mukana. Viitasta tein alunperinkin irrotettavan.

Kuningas tietysti tarvitsee suojakaartin. Sain onneksi neuvoteltua joukkojen vahvuudeksi kaksi. Alunperin toiveissa oli "ainakin kymmenen" samanlaista ritaria.

Eikä kunnon taisteluja saada aikaan, jollei pääpahiksella oli omia joukkojaan. Pieni Kuolema sai sotureikseen kaksi örkkiä. Sovelsin tähän ritarin ohjetta muokkaamalla kaulusta ja kypärää hieman. Örkeille Poika valitsi pelottavan punaiset silmät.

Aikamoista pipertämistä tämä on eikä lankaakaan ihan mahdottomasti kulu. Yksi hahmo painaa reilut 25 grammaa ja nämä neljä viimeisintä 106 grammaa yhteensä.

Nyt on onneksi Poika tyytyväinen sotilaiden määrään ja saan taas keskittyä muihin hommiin. Tosin vielä yksi pelottavan söpö pari on tulossa. Siitä lisää myöhemmin.